Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Hyviä ehdokkaita ei ole yhdelläkään puolueella liikaa

Kuntavaalit ovat päivä päivältä lähempänä. Huhtikuussa valitaan uudet päättäjät seuraavalle nelivuotiskaudelle. Keskustelua on käyty siitäkin, että vaaleja koronan vuoksi siirrettäisiin, mutta sellaista ei ole näköpiirissä.

Korona kuitenkin lyö vaaleihin leimansa muun muassa sillä tavalla, että rajoitukset vaikuttavat ehdokastapaamisiin toreilla ja turuilla. Vaalikampanjaa käydään virtuaalisesti, ja kohderyhmän löytäminen kysyy ehdokkaalta uudentyyppisiä taitoja.

Puolueiden paikallisosastoissa kerätään kuumeisesti uusien ehdokkaiden suostumuksia lähteä mukaan yhteiseen päätöksentekoon. Tehtävä ei ole mitenkään helppo. Moni on kieltäytynyt, moni empii. Ehdokasasettelu vahvistetaan maaliskuun puolivälissä, joten aikaa päätöksen kypsyttelyyn vielä on.

Päätöksenteko ei ole houkutellut vuosiin samalla tavalla kuin aikoinaan. Takana ovat ne ajat, kun ehdokaslistoille oli tunkua, ja puolueosastojen tehtävänä oli rankata parhaat ehdokkaat.

Kuntakentän myllerrykset ja kuntatalouden tiukat vuodet ovat muuttaneet päättäjien tehtäviä entistä epäkiitollisempaan suuntaan. Monikaan ei viitsi uhrata vapaa-aikaansa yhteisen päätöksenteon hyväksi. Jos homman meinaa hoitaa kunnialla, on asioihin paneuduttava tosissaan. Se sitoo. Vastuun pitääkin painaa.

Valtuuston kokoonpano muuttuu aina, kun vaalit käydään. Näissäkin vaaleissa on ääniä uusjaossa. Vaihtoa tulee muutenkin kuin poisjäännin kautta. Osa jatkoon mielivistä putoaa, ja uusia kasvoja nousee heidän tilalleen.

Valtuustoon valitaan joka tapauksessa säädetty määrä ihmisiä, ja lautakuntapaikat siihen päälle. Kaikki ovat tärkeitä vaikuttamisen paikkoja. Siksi jokaisen ryhmän olisi saatava edustava ehdokaslista, joista äänestäjät saisivat valita mieleisensä ehdokkaan. Äänestysprosentissakin kun on kasvunvaraa.

Takana ovat ne ajat, kun ehdokaslistoille oli tunkua.