Näkökulma: Taidan murtautua kunnanvirastolle

Tero Huvi

Näin totesi minulle eräs mies kylänraitilla kommentoidessaan viime aikojen tapahtumia Leppävirran ulkopuolella.

Yhdysvalloissa presidentin vaihdokseen liittyvät vaiheet jäävät historiaan, ja Suomessa entinen pääministeri, nykyinen kansanedustaja, sai lehtitietojen mukaan nyrkistä eduskuntatalon läheisyydessä ylittäessään katua.

Otteet kovenevat. Ehkä taustalla on ihmisten pettymys ja tunne siitä, ettei mikään muutu.

Maailma kuitenkin muuttuu puhumalla. Oikeasti. Ja kirjoittamalla. Olen aloittanut taas päiväkirjan kirjoittamisen. Muutamia merkintöjä kaiken kansan luettavaksi.

4. joulukuuta kanttori Satu Rissanen toteaa sen minkä tiesinkin, että Kauneimmat joululaulut lauletaan ilman yleisöä. Kirkon valaisu sisältäpäin jää ensi vuoteen. Harmittaa

18. joulukuuta Konnuslahden koululla. Tehdään videoita tulevaa Yhteisvastuu-keräystä varten. Huikeaa. Rehtori Hilkka on irti ja oppilaat upeasti mukana.

23. joulukuuta teen hyvälle ystävälleni videotervehdyksen. Hän aidosti ilahtuu.

24. joulukuuta, jouluaatto. Poikani haudalla on valoa. 22 kynttilää kertovat ikävästä, rakkaudesta ja suuresta surusta. Itken niin kuin joka kerta. Saan yllättävän puhelun.

27. joulukuuta vuoden vaikein työpäivä. Ja työmatka. Miksi jonkun elämässä kaikki tuntuu menevän päinvastoin kuin olisi hyvä? Onko olemassa pimeyttä ja lohduttomuutta mitä mikään valo ei läpäise?

Uudenvuodenaattona ei yhtään rakettia. Hiljaista. Katson Yle Areenasta Markku Pölösen ohjaaman Oma maa -elokuvan. Aluksi tylsä, mutta loppua kohti paranee

7. tammikuuta, vuosi on vaihtunut. Pitkästä aikaa näen kirkkoherran kasvoilla uupumusta. Työntekijäkokouksen esityslista on lyhyt. Kukaan ei saanutkaan lahjaksi taikasauvaa, jolla viruksen voisi taikoa pois.

11. tammikuuta lukiolla. Maskeja. Työpajoja vetämässä. Koulun ruokalassa parin opettajan kanssa maailman parantamista. Hieno päivä. Kuusi siivotaan kotona pois mutta tähdet jätetään ikkunoihin.

13. tammikuuta ala-asteille suunnatun projektin valmistelut valoivat toden teolla. Olen innostunut. Eräs mies kertoo murtautuvansa kunnantalolle. Olisi kuulemma painavaa asiaa päättäjille. Huomenna saattaa tunnelma olla toinen, kun pullon henki on toisaalla.

15. tammikuuta maksan sähkölaskun. Sähkönsiirron hinta nostaa vihantunteita. Auton termostaatti hajosi. Ajatus siitä, että avaisin päiväkirjamerkintöjäni Soisalon Seudun kolumnissa on vahvistunut. Eilinen sanaharkka kotona harmittaa. Miksei sitä osaa ja opi vaikka kuinka yrittää?

Kirjoittaja on Leppävirran seurakunnan koordinaattori.

Kommentoi