Pääkirjoitus: Menestyvät yritykset tähtäävät tulevaisuuteen

Leppävirtalaiset energia-alan toimijat kehittävät toimintaansa myötätuulessa. Gebwell osallistui ensimmäistä kertaa eurooppalaiseen oman alansa kilpailuun ja voitti siellä oman sarjansa päivittäistavarakaupan tarpeisiin räätälöidyllä tuotteellaan, jolle voi povata menestystä laajemminkin. Palkitussa energiankierrätyskonseptissa kaikki myymälöiden hukkalämpö mukaan lukien kylmä- ja jäähdytyslaitteiden lauhdelämpö sekä poistoilman lämpö hyödynnetään myymäläkiinteistön lämmityksessä. Tällä ratkaisulla myymälä on lähestulkoon päästövapaa ja hiilineutraali, ja samalla järjestelmä tuo mittavat säästöt energiakustannuksissa.

HögforsGST on ostanut vähemmistöosuuden tamperelaisesta laite- ja ohjelmistokehitysyhtiö Bithousesta. Tällä yrityskaupalla on tarkoitus tiivistää yhtiöiden yhteistyötä älykkäiden ohjausjärjestelmien kehitystyössä. Tällainen ratkaisu kertoo yhtiön kasvuhalusta ja kasvuun tähtäävästä strategiasta.

Molemmat uutiset ovat erittäin tärkeitä Leppävirran näkökulmasta. Maailmantalouden suhdanteet heittelevät, mutta menestyvät yritykset tähyävät pitkälle tulevaisuuteen. Kumpikin yhtiö on merkittävä toimija omalla alallaan, jolle tulevaisuus avaa uusia markkinoita. Ympäristön kuormitusta vähentäviä energiaratkaisuja suunnittelevilla ja toteuttavilla yrityksillä näyttää olevan loputon sarka kynnettävänään.

Kovatasoinen teknologiaosaaminen on ollut suomalainen vahvuus ja kilpailuvaltti maailmalla kautta aikojen. Tästä keihäänkärjestä on pidettävä kiinni kaikin tavoin. Menestys on kiinni osaavista tekijöistä, joista tulevaisuudessa tulee yhä suurempi kilpailu yritysten kesken, kun ikäluokat pienenevät ja väki vähenee. Huoli koskettaa myös Leppävirran kuntaa, jonka on tästä näkökulmasta elintärkeää huolehtia omasta vetovoimastaan.

Menestys on kiinni osaavista tekijöistä ,

Kommentoi