Osallistuin lokakuussa maaseutunuorille suunnatulle kuntoremppakurssille, vaikken maaseutunuori enää olekaan. Epäkunnossa kyllä ja varsin pahasti, verrattuna reiluun kymmeneen edelliseen vuoteen elämässäni. Osallistuin samaiselle kurssille myös kevättalvella, aivan juuri ennen kuin koronaepidemia puhkesi päälle. Keväisen kuntorempan kuntotestit ja sisäelinrasvamittauksen tulos oli karmeata luettavaa ja mitä masentavinta antia. Kaunistelematon totuus, joka jo aiemmin tuntui kiristävinä housuina, oli nyt paperilla konkreettisina lukuina. Tuloksia oli mykistävää verrata aiempiin mittauksiin, jolloin liikunta oli iso osa arkea ja määritti suurimman osan vapaa-ajasta.
Miksi ja missä muutos sitten huonompaan tapahtui. Alamäki alkoi noin kolme vuotta sitten, jota ennen ajoin itseni ylikuntoon ja rikki ylipitkillä ja huonosti harjoitelluilla juoksukisoilla.
Olisi jo motivaation puutteesta pitänyt tajuta hiljentää. Kun sadan kilometrin juoksukisat ei enää napanneet, niin otin tavoitteeksi kuuden päivän juoksukilpailun ja aloin harjoitella siihen.
Kuin ihmeen kaupalla selvisin kuuden päivän urakasta asettamani tavoitteen mukaan ja olo hieman parani.
Piti sitten pilata se fiilis ja tuntemukset, osallistumalla kuntoon ja palautumiseen nähden liian aikaisin 12 tunnin yöjuoksuun, joka sittemmin on jäänyt viimeiseksi ultrajuoksuksi.
Ylikunto, motivaation puute ja liian suureelliset juoksutavoitteet yksinään eivät ole vaikuttaneet kunnon romahtamiseen, vaan melkein kaksi vuotta sitten kovasti elämää ja arkea muuttanut pikkulapsiarki.
Muutokset, joilla omaa kuntoaan voi nostaa, ovat yllättävän pieniä.
Suunnitelmat lenkkeilyistä ja jumpista jäivät vielä herkemmin taka-alalle. Jaksamista ja aikaa kuntoilulle ei enää löytynyt tilan töiden, luottamustehtävien ja vauva-arjen melskeessä. Kevään kuntoremppa antoi hyvän sysäyksen kuntoiluun, ja koronan myötä etäkokouksiksi hiljentyneet luottamustoimet antoivat aikaa liikunnalle.
Tosin kiireinen marjakesä katkaisi kuntoilurutiinit, mutta itse työn fyysisyys ja kiire pitivät aktiivisena.
Nyt syksyn kuntorempassa keväällä tehdyt mittaukset toistettiin ja kas, jokaisella osa-alueella oli tapahtunut muutos parempaan! Lihaskunto ja hapenottokyky paranivat harppauksen verran ylöspäin ja rasvaprosentti mukavasti alaspäin. Ja se terveydelle haitallisin sisäelinrasva, oli pienentynyt liki suositellulle alueelle. Vielä on tekemistä mutta suunta on oikea.
Muutokset, joilla omaa kuntoaan voi nostaa, ovat yllättävän pieniä. Reippaan kävelyn lisääminen arkeen ja vaikka pari kertaa viikossa tehtävä lihaskuntojumppa ovat askel normaaliin ja hyvään fyysiseen kuntoon.
Näin keski-ikää lähestyessä on jo syytä tehdä kuntoa nostavat muutokset elämäntavoissa. Ihan vaikka kotioloissa toteutettavat kuntotestit ovat hyviä keinoja tarkastella vallitsevaa tilannetta ja tarvittaessa voi tehdä muutoksia rutiineihin.
Omaa terveyttä tulee vaalia, koska se on tärkein ja kallein voimavaramme. Hyvä kunto ei tule itsestään.
Kirjoittaja on marjanviljelijä ja filosofian tohtori.