Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Hyvät ehdokkaat ovat tarpeen kaikille ryhmille

Kuntavaaleihin on aikaa yli puoli vuotta. Nykyisillä valtuutetuilla on vielä hyvin aikaa pohtia, asettuako ehdokkaaksi vai ei. Maaliskuun alkupuolella pitää sitten olla nimi paperissa ja sitoumus siltä osin selvä.

Leppävirralla osa on innolla mukana ja nimi jo ehdokaslistalle annettu. Heidän osaltaan ratkaisu on selvä.

Osa taas on päätynyt jättää politiikan ainakin tällä erää. Pitkäaikaisia valtuutettuja on jäämässä syrjään, mutta on myös sellaisia, joille jo yksi valtuustokausi tuntuu täysin riittävältä kokemukselta kunnallisesta päätöksenteosta ainakin tällä erää.

Huomattavan moni tuntuu pohtivan. Osa kääntyy jatkon kannalle. Ainakin paine kunnallisjärjestön puolelta on jokaisessa porukassa kova, sillä ehdokaslistojen täyttyminen on kiven takana. Osa taas luopuu, kunhan on tarpeeksi kauan kypsytellyt päätöstään. Varsinkin oma ajankäyttö nousee monella ongelmaksi. Kuntapolitiikkaa ei voi hoidella vasemmalla kädellä eikä mennä joukon jatkona, vaan kyse on vastuunalaisista luottamustehtävistä. Monella alkaa myös kiinnostus hiipua, sillä edessä on vaikeita päätöksiä. Kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin mahdollisuuksia oli uusiin palveluihin ja investointeihin. Nyt on pakko käyttää karsintakirvestä, jos kunta halutaan pitää elinvoimaisena.

Kuntapolitiikka on kestävyyslaji, jossa vaaditaan laajaa näkemystä. Lyhytnäköinen voitontavoittelu ja vain tiettyjen asioiden ajaminen ei kanna pitkälle. Lisäksi tarvitaan kykyä ryhmätyöskentelyyn, jossa mennään yhtenä joukkueena eteenpäin kun päätökset syntyvät demokratian keinoin.

Yksikään puolue ei saa uusia nimiä listalleen missään nimessä helposti. Siitä huolimatta on yritettävä. Hyvät ehdokkaat ovat kysyttyjä. Heitä tarvitsee jokainen ryhmä ja ennen kaikkea äänestäjät.

Kuntapolitiikka on kestävyyslaji, jossa vaaditaan laajaa näkemystä.