maanantai 12.11.2018 Virpi

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Muumit tulevat Leppävirralle – jääveistospuisto valmistuu joulunpyhiksi

Wille Markkanen, Jari Partanen, Anu Häiväläinen, Kimmo Rossi ja Esa Salmiheimo uskovat muumien kiinnostavan yleisöä ensi talvena.

Vesileppis ja Moomin Characters Oy Ltd. ovat solmineet yhteistyösopimuksen Leppävirran Vesileppiksessä toteutettavasta Muumi-jääveistopuistosta.
Sopimus takaa sen, että hiihtoareenalle nousee uusi tarinallinen Muumi-aiheinen näyttely, jonka teema pohjautuu Tove Janssonin Taikatalvi-kertomukseen.
Areenalle rakennetaan muun muassa 16 kappaletta 1,5–6 metristä jääveistosta, elämyksellinen kulkureitti, valoja ja tunnelmallinen äänimaisema. Vastaavanlaista jääveistomaailmaa ei tiettävästi ole missään muulla Suomessa tässä mittakaavassa. Jääveistomaailmaan tulee myös jääliukumäki ja muita talviaktiviteetteja. Veistosten rakentaminen alkaa 7. joulukuuta. Näyttelyn ovet avautuvat yleisölle tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
– Näemme muumit vetovoimaisena tuotteena, Virkistyskylpylä Leppäkerttu Oy:n toimitusjohtaja Esa Salmiheimo sanoo.
Muumeista odotetaan keskeistä vetonaulaa Pohjois-Savon lisäksi myös kansainväliseen matkailuun.
Näyttely on auki läpi kesän 2019. Suunnitelmissa on luoda Muumi-jääveistopuistosta jokavuotinen, vuosittain teemaltaan vaihtuva näyttely kaikenikäisille.

Muumi-jääveistopuisto on jatkoa kahtena aiempana sesonkina hiihtoareenalla toteutetulle Ice Cave-jääveistonäyttelylle.
Tänä vuonna se jouduttiin sulkemaan kuukautta normaalia aiemmin teknisten ongelmien takia. Kävijöitä oli siihen saakka 10 000. Viime vuonna kävijöitä oli noin 15 000.
Muumi-näyttelyn kävijätavoite on ensi alkuun 15 000. Hintaa Muumi-jääveistopuistolle kertyy noin 200 000 euroa.
– Muumi-teema tulee takuulla ylittämään aiempien vuosien kävijämärät, Salmiheimo arvelee.
Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Wille Markkanen sanoo, ettei Pohjois-Savossa ole kovin montaa kansainvälisen tason vetovoimatekijää.
– Nyt syntyy sellainen. Kun otetaan kansainvälisesti tunnettu iso brändi Suomesta ja yhdistetään alueen erityistekijöihin, joka on ympärivuotinen talvimaailma, syntyy kova juttu, Markkanen tietää.
Markkasen mukaan Leppävirran alue on huippuesimerkki siitä, miten kunnallinen toimija ja yritysmaailma voivat lyödä kättä yhteen.

Elinkeinoasiamies Anu Häiväläinen muistuttaa hiihtoareenan ainutlaatuisista olosuhteista.
– Kun ensimmäiset ulkomaalaiset veistäjät tulivat pari vuotta sitten, he kehuivat olosuhteita. He sanoivat, ettei tällaista ole missään muualla maailmassa. Veistokset säilyvät niin kauan kuin tekniikka toimii. Nyt on kyseessä niin vetovoimainen brändi, että se kantaa Pohjois-Savon ja Suomen rajojen ulkopuolelle, Häiväläinen uskoo.
Vesileppiksen toimitusjohtaja Kimmo Rossi kertoo, että Vesileppiksen ja Moomin Characters Oy Ltd. sopimus mahdollistaa myös sen, että Vesileppis saa käyttää Moomin.com-nettisivuja.
– Siellä on kävijöitä ympäri maailmaa. Maanantaista alkaen olemme saaneet tuottaa materiaalia sinne. Yhtiö on innoissaan yhteistyöstämme, Rossi toteaa.

Hiihtoareenan uumeniin on varastoitu 500 kuutiota lunta ja 200 kuutiota jäätä Muumi-näyttelyä varten. Jäätä on karkeasti arvioiden kolme rekkalastillista. Jäät on hankittu jo viime talvena.
– Meillä ei vielä silloin ollut sopimusta. Otimme riskin, Rossi kertoo.
Jäät on tuotu Lainionjoesta Kittilästä. Jääveistoon se soveltuu hyvin, koska jää muodostuu virtaavassa vedessä, jolloin siitä kehittyy kuplatonta, lujaa ja kirkasta. Luonnonjäästä tehty veistos alkaa loistaa valon osuessa siihen.
Esimerkiksi Leppävirralla sijaitsevan Kalmalahden jää ei olisi kelvannut veden sameuden takia.
Muumi-jääveistopuiston tulee rakentamaan noin kymmenen hengen ryhmä kärkiniminään mongolialainen jääveiston maailmanmestari Lkhavgadori Dorjsuren ja Suomen mestari Anssi Kuosa.
Hiihto-areenan jääveistomaailmaa ovat myös toteuttamassa teemapuistoihin erikoistunut Fantasia Works, Lapland Safarisin Game of Thrones -jääkylän taustavoimana toiminut SnowVillage sekä Jäälinnan mestariveistäjät.
Muumi-näyttelyn lisäksi Vesileppiksessä tulee olemaan muutakin muumiaiheista oheismateriaalia. Ja on paikalla välillä myös itse muumi ilahduttamassa perheen pienimpiä ja miksei vähän isompiakin kävijöitä.

Kommentit

  • Tietäjä

    Niinhän se on ja on ollut. Kunnallinen toimia ei voi mennä konkurssiin ja on pelastanut hotellin jo pari kertaa. Niin tässäkin tapauksessa, kunta takaa rahat., Tuohon Vokkolan alueeseen on matkailumielessä sijoitettu jo lähes 100 miljoona euroa, joista velkaa on vieläkin 30 miljoonaa. Kalliita on matkailumarkat kunnalle. Jos olisi joku oikea yritys, niin ymmärtäisi kunnan panostukset tuommoiset keinotekoiset hommat ovat ovat yhtä tyhjän kanssa. Kuopion kaupunki/ Nilsiä entinen kunta ovat myös kovissa veloissa Tahkon kanssa. Jos tuommoisia Äänekosken tapaisia sellutehtaita tulisi, niin pelastaisivat kunnat, tosin niistä olisi vaikeimpia tehdä tyhjäntoimittajille virkoja ja lehtijuttuja.

Jätä kommentti

*