maanantai 23.9.2019 Minja, Miisa, Mielikki

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Leppäkertun koulussa opitaan ja viihdytään

- Paras koulu ikinä, kehuvat Niklas Kauppinen ja Veeti Sulkamoniemi ja muutenkin tekstiilityön tunnille osallistuneet nelosluokkalaiset.

Carita Heiskanen näyttää jakolaskua älytaululta. Vesa Kosamo kehuu työskentelyolosuhteita.

Vertti Kauhanen ja Jimi Husso viihtyvät uudessa koulussa. Entiseen ei ole ikävä.

Ari-Pekka Isoniemen mukaan uuden koulun käyttöönotto kesken lukuvuoden sujui isommitta ongelmitta.

Leppäkertun koulun pinnat hohtavat uutuuttaan ja oppilaat ihastelevat nelisen viikkoa käytössä olleita tiloja ja tuliteriä laitteita.
– Olen tykännyt olla täällä, viidesluokkalainen Vertti Kauhanen sanoo.
– Täällä on parempi ilma hengittää kuin Alapihassa, toteaa hänen vierustoverinsa Jimi Husso.

Koko koulu on saatu neljän työviikon aikana hyvin toimimaan, luonnehtii rehtori Ari-Pekka Isoniemi.
– Oli haastavaa muuttaa kesken lukuvuoden, mutta nyt jo tuntuu, kuin täällä olisi toimittu pitempäänkin. Tilat on otettu hyvin käyttöön ja toimintaa kehitetään koko ajan.
Isoniemen mieleen ei nouse isompia käynnistysongelmia lukuun ottamatta uusia liikennejärjestelyjä.
– Kulkusuunnat ovat muuttuneet, eikä kaikkien autoilijoidenkaan mielessä ole, että koululaisia kulkee aamuisiin tässä muutenkin vilkasliikenteisellä alueella.
Liikenneturvallisuudesta on puhuttu koulussa ja laitettu viestiä koteihin. Isoniemi muistuttaa vielä Vokkolan rinteessä aamuisin autoilevia siitä, että koululle kulkee noin 350 oppilasta.

Päättäjät väänsivät koulun paikasta tiukasti. Nyt koulu on virallista vihkimistä vaille valmis. Koulun avajaisia vietetään perjantaina 22. helmikuuta.

Lue lisää paperilehdestä tai näköislehdestä, joka on kaikkien vapaasti luettavissa tämän viikon ajan!

Jätä kommentti

*