keskiviikko 20.3.2019 Aki, Kim, Joakim, Jaakkima

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Kolari ruuhkautti viitostien liikennettä keskiviikkoiltana

Onnettomuus sattui viitostiellä Kaidanpään kohdalla keskiviikkona neljän jälkeen. Henkilöauto kevyen perävaunun kanssa ajoi Leppävirran suunnasta pohjoiseen ja aikoi kääntyä Kaidanpään kohdalla ajosuunnassaan vasemmalle kiinteistön pihaan. Takaa tulleen henkilöauton kuljettaja ei huomannut tilannetta ajoissa ja törmäsi autollaan perävaunun takaosaan.

Onnettomuuden seurauksena kääntymässä ollut kevytperävaunuyhdistelmä ajautui vastaantulevien kaistalle, ja Kuopion suunnasta tullut henkilöauto törmäsi perävaunuun. Kaikki kolme autoa ja perävaunu kärsivät vaurioita. Kaksi autoista piti hinata korjaamolle.

Samaan aikaan etelän suunnasta onnettomuuspaikalle tuli henkilöauto, joka pysähtyi ennen onnettomuuspaikkaa. Sen takana tulleen henkilöauton kuljettaja ei huomannut tilannetta ajoissa ja törmäsi pysähtyneen henkilöauton perään. Ajoneuvot vaurioituivat vain lievästi ja säilyivät ajokuntoisina.

Poliisi tutkii molempia tapauksia liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Kaikissa ajoneuvoissa oli pelkkä kuljettaja, eikä kukaan loukkaantunut onnettomuuksissa. Tienpinta oli märkä, mutta sula.

Poliisi ohjasi liikennettä tapahtumapaikan ohi yhtä kaistaa pitkin. Liikenne ruuhkautui tapahtumapaikalla noin tunnin ajan.

 

Jätä kommentti

*