tiistai 18.6.2019 Tapio

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Kartoittajat liikkuvat Leppävirralla syyskuuhun saakka

MAASTOKARTOITUS alkoi Leppävirralla tällä viikolla.

Kartoittajat Tapio Huutokari ja Sari Karhunen kartoittavat elo- ja syyskuun aikana Leppävirran alueelta yhteensä n. 650 neliökilometriä Sorsakoskelta Turpeensalmelle, Näätänmaahan ja Kohmansaloon asti. Heidän lisäkseen Anne Tiihonen kartoittaa vielä tällä viikolla Paukarlahden alueella.

Maastokartoitus on pääosin autosta tapahtuvaa kohteiden havainnointia.

– Liikumme Maanmittauslaitoksen tunnuksilla varustetuilla autoilla. Havainnointi edellyttää usein hiljaista vauhtia, minkä lisäksi tarvittaessa jalkaudumme maastoon eli saatamme käydä jossakin pellon nurkalla tarkistamassa kohteen tai pihapiirissä katsomassa rakennusten määrän ja sijainnin, kertoo Sari Karhunen.

Noin kymmenen vuoden välein haja-asutusalueella tehtävä ajantasaistaminen saadaan Leppävirran kunnan osalta tehtyä tänä vuonna. Maanmittauslaitoksen maksuttomassa Karttapaikka-verkkopalvelussa päivitykset näkyvät vuodenvaihteen jälkeen.

Lisää kartoituksesta tiistain 18.8. Soisalon Seudussa.

Jätä kommentti

*