keskiviikko 19.9.2018 Reija

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Kansainvälinen valokuvanäyttely avattiin Leppävirralla

Kunnanjohtaja Matti Raatikainen (2. vasemmalla) avasi valokuvanäyttelyn kunnanvirastolla maanantaina. Reima Rouvinen (vasemmalla) on yksi hankkeessa mukana olevista Leppävirran lukion opettajista.Leppävirran kunnantalon aulassa on tämän viikon esillä valokuvanäyttely, jonka ovat kuvanneet Comenius-ohjelmassa mukana olevien oppilaitosten opiskelijat.
Comenius-ohjelma on EU:n rahoittama hanke, jossa on mukana kuusi toisten asteen oppilaitosta. Hankkeeseen liittyen Leppävirralle tuli viime viikolla viisipäiväiselle vierailulle opiskelijoita ja opettajia  Puolasta, Saksasta, Kroatiasta, Espanjasta ja Turkista. Leppävirralta hankkeessa on mukana Leppävirran lukio.
Kunnanvirastolle avattu näyttely liittyy hankkeen teemaan, joka on valokuvaus – Capture the World in a Photo. Jokaiseen vierailuun lähtee kustakin koulusta kolme valokuvaa, jotka osallistuvat kilpailun finaaliin. Kuvista järjestetään myös valokuvausnäyttely.
Tänään maanantaina avattu Emotions – Displayed in the Photos -näyttely on avoinna helmikuun 28. päivään saakka.

Kommentit

  • Pirkko Ruuskanen

    Tällaista Leppävirta kaipaa,hienoa NUORET ja OPET

Jätä kommentti

*