keskiviikko 19.9.2018 Reija

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Juottorannan rakentaminen pilaa ilmapiirin

Finnish Consulting Groupin tekemässä havainnekuvassa Juottorannasta rakennettava ranta-alue on merkitty punaisella.

Kaavaillan inhokiksi nousi Juottorannan rakentaminen. Myös koulun sijoittaminen Vokkolaan hiertää suurta kuntalaisjoukkoa.

Kuntalaiset kyselivät, onko Juottoranta pakko tärvellä, kun Ukonniemi-Lossinpelto -alueelle virran varteen tulee 13 omarantaista tonttia yli 40 muuta tonttia, joita ei kukaan vastusta.

Kunnalle asemakaavaa suunnitellut ja niitä yleisölle esitellyt kaavoittaja Timo Leskinen myönsi talojen myötä Juottorannan maiseman muuttuvan ja ranta-alueen pienenevän 15 prosenttia. – Mutta Kalmalahden uimaranta jää edelleen käyttöön.
Tieto ei kaavailtaan osallistuneita kuntalaisia lohduttanut. Viralliselle uimarannalle on kuljettava  jalan pitkä matka Unnukasta, ja Paasonkallion suunnasta vastassa on erittäin jyrkkä rinne.
– Leppävirta on ollut hyvä paikka asua, mutta nyt on käyrä punaisella, tuumasi lapsensa kanssa kaavakeskustelua seuraamaan tullut Päivi Moilanen.
– Juottoranta on virkistysalue, se on tärkeä ja kaunis. En ymmärrä sen tuhoamista. Nyt mennään kiville ja kovasti, Moilanen kritisoi.
Lukuisat kuntalaiset olivat Moilasen kanssa samoilla linjoilla ja parhaille puheenvuoroille taputettiin usein ja spontaanisti.

Ensimmäiset aplodit annettiin Veikko Kastiselle, joka totesi Juottorannan rakentamisen olevan hyvinvointi- ja ilmapiiriasia, jota ei voi rahassa mitata.
–  Tämä asia tuo mielipahaa ihmisille; en ole kenenkään kuullut sitä kannattavan. Olen ehdottomasti rakentamista vastaan. Tuommoisia paikkoja on todella vähän.
– Jos tämä menee vastustuksesta huolimatta läpi, huono ilmapiiri leviää kuin syöpä. Kuntalaiset olemme me! Rakentaminen voi tuoda joitakin euroja, mutta mitä se sitten vie menetyksenä kunnan ilmapiirille.

Soisalon Seudussa 8.11. LISÄÄ KAAVAKESKUSTELUSTA

Kommentit

  • Hannu Pietilä

    En malta olla vertaamatta entistä kotikaupunkiani Hankoa Leppävirtaan, Hangossa 130 km rantaviivaa. joista 30 km hiekkarantaa. eikä yhtäkään omarantaista tonttia kaupunkiin alueella, myös lähi saaret virkistyskäytössä. Velkaa kunnalla kolmekertaa enemmän kuin meillä. Asukas määrä vähentynyt neljänneksen parissakymmenessä vuodessa. Jälkipolvet kumminkin kiittävät kaukonoköisuudesta. Siirretään päätöstä muutamalla kuukaudella vaali tulossa. Demokratia pääsisi toimimaan. Yksityisellä puolella minä työnantaja olisin aikoja sitten antanut potkut tollasille omanedun käyttäjille. Ei minulla mitään sitä vastaan ole jos rakennukset tulevat pururadan yläpuolelle. Pistetään siihen vaikka koulu, ei tarttis oppilaitteiten katsoa koko aikaa opettajaa.

Jätä kommentti

*