tiistai 23.7.2019 Olga, Oili

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Juholle vapaaottelun MM-pronssia Las Vegasista

LEPPÄVIRRALLA syntynyt Juho Laitinen (28) kotiutui viime maanantaina Las Vegasista vapaaottelun amatöörien MM-pronssimitali kaulassaan.

Kuopion Gladiator Factorya edustava Juho ottelee keskisarjassa (alle 84 kg) ja on kaksinkertainen Suomen mestari vuosilta 2014 ja 2015. Maajoukkueeseen hänet valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

MM-kisoissa Juho otteli kolme matsia. Ensimmäisessä ottelussa 7. heinäkuuta hän voitti ruotsalaisen Rostem Akmanin pikaisella tyrmäyksellä. Toisen ottelunsa heti seuraavana päivänä hän vei nimiinsä teknisellä tyrmäyksellä kazakstanilaista Ruslan Kaziyevia vastaan. Kehätuomari keskeytti Juhon mattomyllytyksen ajassa 2.20.

– Semifinaalissa sitten hävisin britille ihan tyhmällä virheellä, mikä harmitti ihan hirveesti. Mutta kyllä siitä nyt on jo toipunut, Juho Laitinen kertoi nukuttuaan jo muutaman yön kotisängyssä.

Kunnian menestyksestään Juha jakaa oman seuransa valmennustiimille sekä seurakavereille.

– Ei tässä lajissa kukaan yksinään voi pärjätä ilman hyviä harjoitusvastustajia ja valmentajia.

 

LUE Juho Laitisen haastattelu ensi tiistain 21.7. lehdestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Jätä kommentti

*