maanantai 6.4.2020 Ville, Vilho, Vili, Jami, Vilhelm, Viljami

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

HögforsGST laajentaa toimintaansa – 3 000 neliön tehdashalli on pian valmis

Toimitusjohtaja Antti Hartman on tyytyväinen. Uudet tilat valmistuvat aikataulussaan, ja liikevaihto on tasaisessa kasvussa.

Viimeistelytyöt ovat hyvässä vaiheessa Pohjukansalon teollisuusalueella. HögforsGST Oy valmistautuu lähiviikkoina ottamaan käyttöön uuden noin 3 000 neliön tehdashallin, jonka myötä yhtiö kasvattaa toimitilojaan Leppävirralla tuntuvasti.
Noin viiden miljoonan euron halli-investointi on toteutunut aikataulussaan. Pääurakoitsijan osalta hommat on ohi tammikuun lopussa. Toimitusjohtaja Antti Hartmanin mukaan tavoitteena on ottaa halli käyttöön maaliskuussa.
Uusiin tiloihin keskitetään neljä kokoonpano- ja valmistuslohkoa. Putkisto-osavalmistus ja lämmöntalteenottokoneistojen valmistus siirtyy pihan yli uuteen halliin. Ruukintieltä Leppävirran kunnan omistamista tiloista uuteen halliin siirtyy puolestaan pientalokeskusten ja sekoituspiirien valmistus.
– Vanhaan halliin keskitetään isojen lämmönjakokeskusten valmistus. Saadaan lisää tilaa, kun kaksi toimintoa siirtyy uuteen halliin.
HögforsGST työllistää Leppävirralla nykyisellään 130 henkilöä. Laajennus merkitsee myös henkilöstömäärän kasvua.
– Tuotantoon haetaan kymmenkunta uutta kaveria. Rekrytoinnit ovat parhaillaan menossa. Toimistopuolelle on tulossa yksittäisiä rekrytointeja. Joku uusikin tehtävä on sinne tulossa, Hartman mainitsee.

Lue lisää paperilehdestä!

Jätä kommentti

*