lauantai 16.11.2018 Aarne, Aarno, Aarni

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Alapihan oppilasnäyttely avattiin

Mia Ojalan ja Verna Kauhasen mielestä mukavinta Rantadelfiini-taulun tekemisessä oli maalaaminen.

Roni Kauhanen, Aarni Harjunpää, Santtu Miettinen ja Arttu Tarvainen taiteilivat vedenalaisen maailman. Poikien mielestä vaikeinta oli keksiä aihe. Sen jälkeen työ sujui.

OLIPA kerran delfiini, joka asui rantavedessä. Delfiinin nimi oli Kalle. Hän rakasti hyppelemistä. Hänen ystävänsä oli Tale-tukaani. Hän leikki yleensä Talen kanssa vesipiilosta. Eräänä päivänä kuitenkin Tale kuoli.

Näin alkaa Alapihan 4.-luokkalaisten Mia Ojalan, Verna Kauhasen, Joni Räsäsen, Emma Ryytyn ja Antti Sallisen kertomus, joka liittyy Rantadelfiini-tauluun. Se on yksi 13 taulusta, jotka nelosluokkalaiset tekivät taideprojektissa, jota ohjasivat taitelija Arto Lamberg sekä opettajat Eini Suhonen ja Mervi Lehtomäki. Näyttelyn avajaisia juhlittiin Alapihan koululla keskiviikkona.

Aiheesta enemmän Soisalon Seudussa tiistaina 28.4

Jätä kommentti

*